
Mitä täällä oikein tapahtuu?! Vuoden 2023 käsikirjoittamaton matka on ollut uskomattoman kasvun vuosi, joka on vaatinut rohkeutta ja sinnikkyyttä. Tässä jaksossa pureudumme siihen, miltä tuntuu tehdä harppaus 10 000€ liikevaihdosta kuusinumeroiseen yrittäjyyteen ja paljastamme, mitä kulissien takana oikein tapahtui. Kaikki alkoi yhdestä päätöksestä – päätöksestä kääriä hihat ja panostaa täysillä. Tämä panostus toi mukanaan odottamattomia tuloksia. Tammikuussa 2023 meillä oli vain ajatus TM pilottivalmennuksesta, emmekä olleet varmoja, miten saavuttaisimme alkuperäisen 50 000€ liikevaihtotavoitteemme. Puoli vuotta myöhemmin tilanne oli aivan toinen. Meillä oli TM valmennus, kaksi onnistunutta kierrosta takana, asuntosijoittajan vuosivalmennus ja koko remppapajakonsepti. Suuri suosio yllätti meidät kaikki, erityisesti Ronjan miehen Johanin, joka alun skeptisyydestä huolimatta antoi myöhemmin siunauksensa kaikelle uudelle. Jaksossa paljastamme myös salaisuutemme menestykseen – se on yhdessä tekeminen, hullu usko omiin kykyihin ja jatkuva yrittäminen sekä valmis riskinotto epäonnistumisenkin pelossa. Lisäksi keskustelemme siitä, minkä haasteiden parissa kamppailemme juuri nyt. Tule seuraamaan meitä somessa! @romsronja @erjarossi
Nov 3, 2023
23 min

Mihin sinä uskot?Ronja uskoi että rahan tekeminen on vaikeaa ja Erjalla opiskelija elämän niukkuus jäi päälle vaikka elintaso nousi. Mistä tämä kaikki juontraa juurensa? "Luuletko että olen joku pankkiautomaatti vai?!" Kuulostaako tutulta? Jokaisella meillä on rahasta kerrottu satuja koko lapsuutemme. Satuja siitä, mitä raha merkitsee, kuinka se vaikuttaa ja kuinka emme voi mitään vallitseville taloudellisille olosuhteille. Ja kun olemme alkaneet uskoa näihin satuihin, on niistä muodostunut meille tapa toimia. Tässä jaksossa sukellamme rahamielemme syövereihin ja pohdimme, teemmekö taloutemme päätöksiä kuin 7-vuotiaat? Käsittelemme rahaan liittyviä uskomuksia, niiden vaikutusta elämäämme ja miten voimme muuttaa suhdettamme rahaan. Miksi rahan tekeminen tuntuu niin vaikealta? Mistä nämä rahaan liittyvät uskomukset oikein tulevat? Jakson aikana avaamme keskustelun näiden kysymysten ympärillä ja pohdimme, kuinka voimme hylätä vanhat uskomuksemme ja luoda uuden, terveemmän suhteen rahaan. Muistatko ensimmäisen kerran, kun törmäsit huonoon rahauskomukseen? Uskomustyöskentelyä voi verrata sipulin kuorimiseen - se voi olla kivuliasta, mutta kyyneleiltä ei voi välttyä. Keskustelemme siitä, miten voimme paljastaa ja haastaa omat rahauskomuksemme. Ja lopuksi, pohdimme köyhän ja rikkaan mindsetin eroja. Mitä tarkoittaa olla vauras ja rikas ajattelutapa? Kuinka voimme siirtyä kohti vauraampaa ja rikkaampaa tapaa ajatella rahasta ja taloudellisista päätöksistä? Paljastamme myös uuden VMV verkkokurssimme! Mutta kuten tiedämme, satu on vain satua. Eli voimme päättää uskoa uusiin satuihin, joilla on positiivisempi loppu, vai mitä?
Oct 27, 2023
20 min

Arkiaamut on pimeitä, lapset huutaa, ruoka palaa pohjaan, esihenkilö ottaa pannuun.. We feel you! Syksyllä mieleen hiipii usein muutoksenhalu; jos vaihtaisinkin vaikka työpaikkaa. Ihan luonnollista, aika aikaansa kutakin. Nyt on hetki, jolloin voimme miettiä, mitä seuraavalta lukukaudelta haluamme. Ehkä unelmoimme yrittäjyydestä tai oman polun löytämisestä. Monelle Linkedin, tuttavallisesti linkkari, on vielä vieras ja alihyödynnetty työkalu työmahdollisuuksien luomiseen ja tänään kerromme miksi linkkari kannattaa kuitenkin laittaa kuntoon. Olethan jo kuin kala vedessä muussakin somessa, ei tämä sen vaikeampaa ole. Miksi linkkari kannattaa olla kunnossa? Se on paikka, jossa voimme rakentaa verkostoja, tuoda esiin osaamistamme ja tehdä itsestämme näkyviä ammattilaisia. Toisin sanoen, meidät löydetään, muutenkin kuin kasvottomien kissavideoiden jakajina. Ensimmäinen askel LinkedInin hyödyntämiseen on oman profiilin päivittäminen. Varmista, että profiilikuvasi on ammattimainen ja selkeä. Lisää taustakuvaksi bannerikuva, joka kuvastaa ammatillista brändiäsi. Päivitä työhistoriasi, koulutuksesi ja taitosi. Käytä avainsanoja, jotka liittyvät työhösi ja osaamiseesi. Linkkaa rohkeasti ja laita viestiä perään, anonyymit linkkaukset on vain ärsyttäviä. Aloita yhdistämällä kollegoita, ystäviä ja muita ammattilaisia, joita tunnet. Verkostoituminen laajentaa näkyvyyttäsi ja tuo sinut lähemmäs kiinnostavia mahdollisuuksia. Jaa artikkeleita, blogikirjoituksia tai muita mielenkiintoisia sisältöjä, jotka liittyvät alaasi. Kommentoi ja tykkää muiden julkaisuista ja osallistu keskusteluihin. Aktiivisuus luo näkyvyyttä. Etsi ja liity LinkedIn-ryhmiin, jotka liittyvät alaasi. Ryhmät tarjoavat mahdollisuuden keskustella samanhenkisten ammattilaisten kanssa ja oppia uutta. Osallistuminen ryhmiin voi laajentaa ammatillista verkostoasi. Mieti myös, mitä haluat saavuttaa LinkedInissä. Onko tavoitteenasi löytää uusi työpaikka, rakentaa ammatillisia suhteita, hankkia uusia asiakkaita vai jotain muuta? Aseta selkeät tavoitteet ja suunnittele toimintasi niiden mukaisesti!Ja ole oma itsesi. Enää ei tarvitse olla virkakielinen, vaan anna ajatustesi ja näkökulmiesi näkyä. Sinähän siellä profiilin takana olet joka tapauksessa. Me jäämme hetkeksi luovalle tauolle keskittyäksemme alkaneisiin projekteihin, mutta nou hätä! Tilaamalla Naistakomon uutiskirjeen pysyt ajantasalla tärkeistä tapahtumista sekä pääset käsiksi mm.kolmiosaiseen Kukoista ja menesty- webinaarisarjaan, täysin maksutta. @naistakomo tilillä teemanamme on raha koko syyskuun ajan eli tervetuloa myös sinne seurailemaan. Kuullaan!!Ota meidät myös seurantaan instassa eli: @naistakomo @romsronja @erjarossi
Sep 8, 2023
15 min

Ronjalla on ollut vaikein vuosi ikinä. Uskoa omaan tekemiseen on koeteltu, maailman ollessa taloudellisessa kurimuksissa. Epävarmuus on jatkuvasti läsnä ja työ ei tuota tulosta. Erjan kevät on onnistumisten takana ollut puurtamista, epävarmuutta ja rehellistä tekemistä, sekä meltdowneja. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Kun vauhti on kova, jää inhimillisyys usein taka-alalle. Kauden päättyessä halusimme paljastaa myös, mitä tapahtuu kulissien takana. Tässä siis rehellinen avautuminen, olkaa hyvät. Kun vauhti on kova tulee väistämättä vastatuulta ja takkuja tukkaan. Näissä tilanteissa on otettava meltdownit vastaan, käytävä pohjalla- ja noustava uudelleen ylös. Yrittäjyydessä myös riittämättömyys on läsnä jatkuvasti. Teet asioita ilman tulosta, teet tylsiä asioita ja toistoja, kaikki ei todellakaan ole pintaliitoa. Niin kauan kuin olemme ihmisiä, myös inhimillisyys koskettaa kaikkia. Palaamme tässä jaksossa koko podin alkujuurille- avoimeen ja rehelliseen puheeseen. Osallistu keskusteluun aiheen ympärillä somessa ja ota meidät seurantaan. @romsronja @erjarossi @syo.nuku.saasta
Aug 31, 2023
18 min

Manifestointi on sanana monessa yhteydessä mielletty huuhaaksi. Manifestointi on itseasiassa asioiden ilmentämistä, näkyväksi tekemistä. Sinulla on ajatus jostain mitä haluat ja kun ajattelet sitä oikealla tavalla, tunnet sitä kohtaan hyviä ja positiivisia tunteita, on sinun mahdollista saada se. Mutta pelkkä visualisoiminen ei vielä riitä. On oltava se, joka manifestoi voittosuorituksensa juoksukisassa ja oikeasti myös JUOKSEE kisan. Puhumme jaksossa Sarah McCrumin kirjasta “Love Money, Money Loves You” eli siitä mitä nykyiset uskomuksemme rahasta saavat aikaan elämässämme. Uskomuksemme muotoutuvat alitajuntaamme ensimmäisten 7 ikävuoden aikana, jonka jälkeen sisäistä ohjelmointiamme voi muuttaa ainoastaan tietoisella tasolla. Tietoisella tasolla muutos tapahtuu toistojen avulla. Tiedostamattoman mielemme tehtävä on suojella meitä. Siksi omaksumamme automaatiot toistuvat todellisuudesta riippumatta. Rahaan liittyvät mallit ovat toistuvia toimintoja, joita teemme rahan suhteen ja jotka voivat pitää meidät jumissa taloudellisessa suossa. Mutta kuten tiedämme, satu on vain satua. Eli voimme päättää uskoa uusiin satuihin, joilla on positiivisempi loppu, vai mitä? Tärkeimpänä on usko omiin mahdollisuuksiin ja siihen että asiat ovat minulle mahdollisia. On yksi asia, jonka voit tehdä tänään joka takuulla vie sinua eteenpäin. Lopetat tyytymisen siihen, että pieni riittää! Mekin sorruimme ajattelemaan pienesti kun ”harrastimme yrittämistä” odottaen vain kattavamme omat kulut hyväntekeväisyyttä tekemällä. Kunnes tajusimme, että luodaksemme todellista arvoa teille, on meidän tehtävä asioita isommin. Toimi siis toisin ja katso webinaarimme tästä linkistä: Tallenteen pääset katsomaan täältä: 3 vinkkiä joiden avulla voit lopettaa tyytymisen elämääsi ja muuttaa tyytymättömyytesi tyytyväisyydeksi jo tänään Passcode: L?j7dFmP Tässä webinaarissa kuulet: 💔Mitä tapahtuu jos jäät paikoillesi ja tyydyt elämään elämää, joka ei tunnu omalta 🤩3 vinkkiä , joiden avulla saavutimme Tekijä-mindsetin, joka toi meille puolessa vuodessa yli 140 000 € liikevaihdon, asiakkaillemme rohkeuden lähteä rakentamaan uusia tulovirtoja ja verkoston, joka ei jätä pulaan kun kohtaat haasteita 🙏Kuinka luoda omannäköinen elämä, josta et tarvitse lomaa Ota meidät seurantaan myös Instagramissa: @romsronja @erjarossi @syo.nuku.saasta
Aug 25, 2023
20 min

Huomaatko usein, että haaveilu on sinulle vaikeaa? Et uskalla nykyisen realismin rajoissa tavoitella kuuta taivaalta, vaan tyydyt siihen minkä uskot olevan itsellesi mahdollista juuri NYT. Pahimmillaan elät siis elämää, jonka kuski et ole sinä itse ja joka ei koskaan pääse starttaamaan paikasta A paikkaan B. Vuonna 2015 julkaistu tutkimus "Social Psychological and Personality Science" -lehdessä osoitti, että korkeita tavoitteita asettavat henkilöt kokevat vähemmän stressiä ja parempaa terveyttä verrattuna matalampia tavoitteita asettaviin henkilöihin. Nurinkurista? Ei todellakaan. Miksi meillä sitten on vaikeuksia ajatella suuria? Onko kyseessä opittu tapa, pelko vai yksinkertaisesti kokematon mieli? Tässä jaksossa sukellamme David J. Schwartzin kirjaan " The Magic of thinking big " -kirjan maailmaan vuodelta 1959. Sen ydinviesti on vakuuttava: uskosi itseesi ja unelmiisi muodostavat perustan niiden saavuttamiselle. Jos pystyt ajattelemaan suuria ja uskomaan omiin kykyihisi, on huomattavasti todennäköisempää, että menestyt. Aloittaa voit ottamalla vastuun elämästäsi. Mikään menestys ei synny syyttelemällä olosuhteita tai muita ihmisiä epäonnistumisista, vaan omista teoista ja päätöksistä vastuun kantamisesta. Sitä paitsi, aivomme rakastavat haasteita!Jo pelkästään ison tavoitteen sanoittaminen aloittaa aivoissa prosessin, jossa aivot alkavat etsiä väyliä tavoitteen saavuttamiseen- vaikket olisi koskaan ennen tehnyt tai yrittänyt moista! Isosti ajatteleva ihminen voi tutkimusten mukaan myös paremmin ja on onnellisempi. Tästä syystä jengimme heitti haasteeksi tienata yhdessä 20 000€ 20:ssä päivässä. Miten tuohon sitten pääsemme? Seuraa haastetta instassa! @naistakomo @syo. nuku.saasta @romsronja @erjarossi @annapietelin Onko syksyn tavoitteet vielä saavuttamatta? Mitä jos tämä on se vuosi, kun saavutat tavoitteesi ja enemmänkin? Sinulla on vielä mahdollisuus hypätä mukaan Tulevaisuuden minä -valmennukseen jonka startti on 6.9. Sinäkin voit muuttaa elämäsi. Tänä vuonna voit vielä : 🔥olla rohkea ja luottaa itseesi 🙏luoda itsellesi uusia tulonlähteitä ja aloittaa omannäköisen arjen rakentamisen kestävästi ja taloudellisesti fiksusti 🧠omaksua ajattelutavan,joka on tuonut meille jo yli 140 000€ liikevaihtoa tänä vuonna 🫶löytää ympärillesi oikeat ihmiset, joiden ansiosta jaksat jatkaa vaikeina hetkinä-ja jotka juhlivat jokaista voittoasi aidosti Tule mukaan ja osta paikkasi verkkokaupasta!
Aug 17, 2023
17 min

Miltä tuntuu kun muutostarve menee niin pitkälle, että asialle on pakko tehdä jotain? Kun nykyinen arki ei palvele, on tehtävä rohkeita ratkaisuja. Anna Pietelin, asuntosijoittaja, äiti ja opettaja kertoo kuinka huomasi ettei enää syttynyt ajatuksesta että jatkaisi elämää samoin kuin tähän asti. Virkavapaa mahdollisti uuden kokeilemisen uudessa kaupungissa. Tärkein myönteinen muutosvoimat Annalla oli muuttunut tapa ajatella, oikeat ihmiset ympärillä eli verkoston tuki sekä rohkeus tehdä itselle ja omalle perheelle oikeita ratkaisuja. Omannäköinen elämä tuo toki mukanaan myös turbulenssia, mutta ymmärrys siitä ettei mikään ole lopullista ja asioita voi kokeilla, antoi rauhan keskellä muuttokaaosta. Puhumme jaksossa Annan muutosmatkasta, siitä miltä tuntui muuttaa lähes koko elämänsä uuteen kaupunkiin ja mitkä asiat tekivät itse muutoksesta helpompaa. Pohdimme myös sitä, miksi ihminen muuttuu. John C. Maxwell on on kertonut että ihmiset muuttuvat neljästä eri syystä. 1. Kun sattuu niin paljon, että on pakko muuttua. 2. Kun on nähnyt tarpeeksi ja inspiroitunut tarpeeksi muutoksesta. 3. Kun oppii tarpeeksi ja tajuaa haluavansa muuttua. Tieto lisää ymmärrystä. 4. Kun vastaanottaa tarpeeksi, jotta kykenee muuttumaan. Keskustelemme mitkä syyt johtivat annan muutokseen. Annaa voit seurata Instagramissa nimimerkin @annapietelin takaa.
Aug 10, 2023
27 min

Sopusuhtainen elämä on meidän mielestämme uusi ”tasapaino”. Mitä sanoisit, jos me kertoisimme, että on täysin mahdollista elää niin, ettet tarvitse 5 viikon lomaa? Ronja ja Erja ovat jo tehneet urahypyn ja luoneet omannäköisen elämän. Miten se onnistui? Omannäköisen elämän ytimessä on hyvä ajanhallinta ja omien tarpeiden tunnistaminen. Ronja mainitsee jaksossa oivalluksen siitä, että omat tarpeet muuttuu koko ajan kasvun matkalla. Esimerkiksi entisen 24/7 hustalaamisen sijaan nyt Ronja tarvitsee breikkejä viikoittain. Tämä on mahdollista oman työn ja elämän suunnittelemisella. Sopusuhtainen elämä tarvitsee joustoa ja mukautuvuutta, jotta pysymme kasvun ja kehityksen matkassa. Sopusuhtaisuutta voi lähestyä vaakakupin sijaan segmentteinä. Voit alkaa hahmotella elämääsi fokuksen, läsnäolon, intensiivisen tekemisen tila Me ansaitsemme vapaa-aikamme. Olemalla tehokas 4 tuntia, voit vapauttaa lopun 4 tuntia asioille, jotka ovat sinulle tärkeitä. Yksinkertaista. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Tehokkuuden ytimessä on kyky priorisoida ja oikeasti keskittyä olennaiseen. Voimme haahuilla 8 h saamatta mitään aikaiseksi. Miten sitten voit alkaa suunnitella elämääsi ja arkeasi tehokkuuden ja sopusuhtaisuuden kautta? Daniel Pink kirjoittaa tutkimuksiin nojaten kirjassaan ”Milloin? Oikealla hetkellä toimimisen taito” kolmesta kronotyypistä, joiden toiminnan ymmärtämällä tulet optimoineeksi päiväsi ja saat päivän aikana hoidettua niin työt, vapaa-ajan kuin sosiaalisen elämäsi. Kronotyyppi voi vaikuttaa siihen, milloin olemme parhaiten luovia, keskittyneitä tai tarkkaavaisia. Tämän ymmärtäminen auttaa meitä optimoimaan päivittäisen aikataulumme ja suorituskykymme. Oletko aamuvirkku, iltakukkuja vai jotain siltä ja väliltä? Mainitsemme Jay Shettyn podcast jakson, jonka voit kuunnella tästä: Mainos Tulevaisuuden minä- valmennus auttaa ja ohjaa omaksumaan kasvun ajattelutavan, jotta vaurastuminen on mahdollista. Kasvun ajattelutavan avulla oikeanlaisten tavoitteiden asettamisen ja saavuttaminen on mahdollista ja unelma arjen luominen on vain aloittamisesta kiinni. Valmennuksen ainutlaatuisuus syntyy verkoston voimasta; oikeanlaisen tuen ja kannustavan ympäristön avulla jokainen meistä voi olla mitä vain. Ainoastaan selityksesi siitä, miksi et ole siellä missä haluaisit olla, pitävät sinut siellä missä et halua olla. Autamme sinua omaksumaan kasvun ajattelutavan, jotta pystyt nostamaan elämäsi uudelle tasolle ja kehittymään myös valmennuksen jälkeen. Tarjoamme tarvitsemasi tuen ja työkalut jotta voit alkaa elää unelmiesi arkea. Seuraava valmennus alkaa 6.9.2023! Varmista paikkasi verkkokaupassamme nyt! www.naistakomo.fi
Aug 3, 2023
27 min

Riitoja kotona? Unettomuutta? Selittämätön paine rinnan päällä? Kesälomalla asiat ovat hyvin, arki rullaa ja fiilis on hyvä. Mutta kun töihin paluu häämöttää, ottaa ahdistus vallan. Miten minä ikinä jaksan mennä takaisin? Jaksossa Erja kertoo kuinka keväällä ei tunnistanut itsessään merkkejä työssä uupumisesta. Olo oli jatkuvasti kiukkuinen ja stressaantunut. Homma helpotti vasta kun arkityö jäi pois. Siispä tässä jaksossa puhumme työuupumuksesta ja miten voimme hoitaa itseämme paremmin työelämän haasteissa. Puhumme uupumiseen johtavista syistä, merkeistä ja vaikutuksista sekä jaamme vinkkejä parempaan stressinhallintaan. Työuupumuksella voi olla vaikutuksia sekä työhömme että henkilökohtaiseen elämäämme. Emme ehkä pysty suoriutumaan tehtävistämme niin hyvin kuin haluaisimme. Saatamme jopa kyynistyä! Jos tunnistat jaksoa kuunnellessa itsesi, aloita näistä: Kuulostele itseäsi: Tiedosta omat rajasi ja uskalla sanoa ei, kun tarvitset lepoa. Muista, että sinä olet elämäsi tärkein henkilö, ei lapset, puoliso tai työkaverit vaan SINÄ. Tee työpäivistä joustavampia: Priorisoi tehtäviä ja muista pitää pieniä taukoja. Ajanhallinta auttaa sinua hallitsemaan työmäärääsi ja välttämään liiallista kuormitusta. Huolehdi kehostasi: Anna itsellesi aikaa levätä ja syö terveellisesti. Liikunta auttaa vapauttamaan endorfiineja ja antaa energiaa arkeesi. Ole rohkea ja jaa tunteesi: Älä pelkää puhua tunteistasi tai pyytää apua. Kollegat, ystävät ja esimiehet voivat olla arvokasta tukea. Ja jos eivät ole, ota yhteys työterveyteen! Rentoudu ja nauti vapaa-ajasta: Muista, että työ ei ole kaikki kaikessa. Harrastukset, lepo ja rentoutuminen ovat yhtä tärkeitä työn vastapainoksi. Voit kuunnella jaksossa mainitun toisen jaksomme alla olevasta linkistä. S12E9 Kuolema kuittaa univelat vai kuittaako? Studiossa univalmentaja Miia Soranto Tarvitsetko uutta suuntaa elämääsi? Tulevaisuuden minä- valmennus auttaa ja ohjaa omaksumaan kasvun ajattelutavan, jotta vaurastuminen on mahdollista. Kasvun ajattelutavan avulla oikeanlaisten tavoitteiden asettamisen ja saavuttaminen on mahdollista ja unelma arjen luominen on vain aloittamisesta kiinni. Valmennuksen ainutlaatuisuus syntyy verkoston voimasta; oikeanlaisen tuen ja kannustavan ympäristön avulla jokainen meistä voi olla mitä vain. Ainoastaan selityksesi siitä, miksi et ole siellä missä haluaisit olla, pitävät sinut siellä missä et halua olla. Autamme sinua omaksumaan kasvun ajattelutavan, jotta pystyt nostamaan elämäsi uudelle tasolle ja kehittymään myös valmennuksen jälkeen. Tarjoamme tarvitsemasi tuen ja työkalut jotta voit alkaa elää unelmiesi arkea. Seuraava valmennus alkaa 6.9.2023. Lunasta paikkasi verkkokaupastamme osoitteesta www.naistakomo.fi.
Jul 27, 2023
33 min

Tuoreessa jaksossa saimme vieraaksemme Väänäsen siskokset foodbytwins ruokayhteisön ja luovan median takaa. Petra on Vuoden 2022 MasterChef, kokkiopiskelija, sijoittaja ja innokas itsensä kehittäjä. Sisko Noora on niin ikään itsensä kehittäjä, yrittäjä, visualisti sekä liiketalouden opiskelija sekä toinen kokkaavista kaksosista. "Opin kuinka tärkeää on pystyä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Joka kerta kun astui keittiöön ei voinut tietää mitä oli vastassa. Kokkasimme myös uusissa keittiöissä ja ympäristöissä. Käytin raaka-aineita ja tekniikoita, joista minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta. Oli tärkeää purkaa ongelmia niiden tullessa luovuttamatta ja toimia harkitsevasti. Näinhän se on elämissäkin. Menestymme paremmin, kun teemme tarvittaessa muutoksia, koska elämä yleensä voi olla arvaamatonta. " toteaa Petra blogissaan. Käymme mielenkiintoisen keskustelun, jossa Petra paljastaa intuition ohjanneen hänen matkaansa yhdessä Suomen suosituimmassa ruokakilpailussa. Nyt tai ei koskaan, ajatteli Petra Väänänen ennen kuin haki mukaan. Millainen matka MasterChef kilpailu oli ja mitä se vaati? Entä miltä matka tuntui siskosta Noorasta? Naiset kertovat myös, kuinka heistä tuli työpari ja koko kansan tuntema foodbytwins sekä mistä intohimo ruokaan ja ruuanlaittoon sekä matkusteluun sai alkunsa. Pohjoiskarjalaiset juuret sekä lapsuudessa syttynyt kiinnostus ruokaan ja ruuanlaittoon antoivat ensisysäyksen mutta miten asiat lutviutuivat sen jälkeen? Kaksosuus näkyy Petran ja Nooran arjessa mm. yhteisen yrityksen pyörittämisenä. Millaisia haasteita yhdessä tekeminen on tuonut mukanaan ja kuinka he ovat päässeet niistä yli? Kuulemme myös siskosten tulevaisuuden suunnitelmia ja ruokateemalla kun ollaan, paljastavat Noora ja Petra lempparireseptinsä kesään 2023! Lue koko Petran mainitsema blogipostaus täältä. Katso reseptit täältä
Jul 20, 2023
59 min
Load more
