
Nykyisin Aleksanteri Hakaniemen kappaleilla on kymmeniä miljoonia striimejä ja keikoilla yleisö laulaa biisejä mukana. Aina tilanne ei ole ollut ainakaan taloudellisti yhtä helppo, mutta Kouvolalainen katusoittaja päätti aikanaan pärjätä Helsingissä ja sen hän lopulta teki.
Dec 3, 2019
36 min

Taiteilijaperheeseen syntyneelle Reino Nordinille musiikki on aina ollut luonnollinen osa arkea, mutta samalla asia, jonka parissa voi jatkuvasti haastaa itseään. Vuoden 2017 striimatuimman kappaleen tehnyt muusikko etsii yhä julkisilla paikoilla olevia pianoja sekä altistaa itsensä tilanteille, joiden parissa voi testata omaa iskukykyä muusikkona.
Nov 26, 2019
40 min

Vuonna 2006 Anna Abreu järjesti kohtalokkaat kotibileet, missä syntyi päätös lähteä porukalla jatkoille Idolsin koelauluihin - vain yksi pääsi koelauluista eteenpäin.
Nov 19, 2019
40 min

Nuoruudessaan Pikku G piilotteli nuotteja, koska pianon soitto oli noloa. Musiikin avulla hän kuitenkin päätyi aikansa ilmiöksi Suomessa. Pikku G:n ensimmäisten levyjen jälkeen räppäri eli vuosia julkisuuden ulkopuolella. Varsinaisesti mitään taukoa ei kuitenkaan ollut, koska samalla musiikkikuvioissa tapahtui isoimpia asioita kuin kukaan arvasikaan.
Nov 12, 2019
47 min

Roope Salminen on bändinsä isoin julkkis. Siksi hän pelkää olevansa suuren yleisön silmissä “räppäävä Heikki Paasonen”, joka vain esittää muusikkoa. Artisti on kuitenkin aidosti ylpeä bändistään ja sanoo, että Madafakin darra on vuosikymmenen parhaita popisävellyksiä.
Nov 5, 2019
44 min

“Nummela” on se sana mikä tulee monelle mieleen kun puhutaan Anssi Kelasta, vaikka laulaja onkin helsinkiläislähtöinen. Muusikkovanhemmat edesauttoivat uravalinnassa, mutta laulajaa miehestä ei pitänyt tulla – se tapahtui tilanteen pakosta.
Oct 29, 2019
46 min

Anna Puun kesti pitkään myöntää itselleen, että hän haluaa artistiksi. Idols räjäytti tien auki kerralla, mutta sen leima on jättänyt laulajan taiteilijaidentiteettiin jälkensä.
Oct 22, 2019
38 min

Aste eli Jani Sutelainen ei loistanut koulussa, eikä sen jälkeen ollut varma, minkä suunnan elämässään valitsisi. Kun räppäri lomautettiin raksatöistä, hän haki Kelan tukien perässä M-Eazy Music -studiolle työelämän valmennukseen. Siellä Aste kuvitteli pääsevänsä löysäilemään, mutta tuottaja Henry Lanz laittoikin räppärin hommiin.
Oct 15, 2019
42 min

Ellinoora lauloi Beyoncén kappaleen netistä ladatun karaoketaustan päälle musiikinopettajansa kotistudiolla, mutta jätti sen lähettämättä kykykilpailuun. Sitten alkoi tapahtua.
Aug 27, 2019
47 min

Todellista rock’n’roll elämää elävä Archie Cruz on toteuttanut unelmansa monta kertaa ja päässyt idoliensa kanssa samalla lavalle. Konkarit opettivat, että sviittiin kuljetaan limusiinilla ja yksi heistä tahtoi Archielta kitaratunnin.
Aug 21, 2019
31 min
Load more
