Juha Laaksosen luontoretki
Juha Laaksosen luontoretki
Yle Areena
Lähde mukaani sunnuntaiaamun luontoretkelle. Vien sinut merelle, metsiin, tuntureille, niityille, soille, jokivarsille, kaupunkipuistoihin ja hyvinkin rakennettuun ympäristöön ympäri Suomen. Retkikaverina minulla on eri alojen ammattilaisia, tutkijoita, harrastajia, valokuvaajia ja ihan tavallisia luonnosta kiinnostuneita henkilöitä. Joka päivä on mahdollisuus kokea jotain mielenkiintoista. Luontoretki alkaa aina jo kotiovelta. Radio Suomessa sunnuntaisin klo 8. Toimittaja Juha Laaksonen Tuottaja Olli Koski / Yle Luonto ja ympäristö
Muista auttaa tervapääskyä
Koe ja kuule kotimaan luonto BirdLifen Suomen vuoden lintu, tervapääsky, on monella tapaa erikoinen lintu. Se viettää valtaosan elämästään lennossa, nukkuu taivaalla ja etsii sieltä ravintonsa. Tervapääsky on viime vuosikymmenien aikana harvinaistunut. Miten sitä voisi auttaa? Juha Laaksosen luotsaamalla luontoretkellä Risto Willamo kertoo, että tervapääskylle voi rakentaa linnunpöntön ja jos joutuu tekemään kattoremontin, voi remontin yrittää tehdä niin, etteivät tervapääskyt menetä kotikoloaan.
Jun 28
13 min
Yön hetkiä piilokojussa Kontiovaarassa
Koe ja kuule kotimaan luonto Juhannusyö on täynnä taikaa. Jotkut meistä keräävät kukkia tyynynsä alle tai käyvät keskiyöllä uimassa. Toiset viettävät yön nuotion äärellä tarinoiden, grillaten tai muuten vaan nauttien suven sydänhetkestä. Sitten on niitä, jotka odottelevat, että hämäränvaaleassa kesäyössä joku yllättävä vieras köpöttelisi kuvausetäisyydelle. Luontoretkellä Juha Laaksonen kertaa yöllisiä piilokojutapahtumia Lieksan Kontiovaarassa, Keljänpuron eräkämpän pihalla, Eero Kortelaisen kanssa.
Jun 21
13 min
Miten etelänsuosirriä suojellaan?
Koe ja kuule kotimaan luonto Suomessa erittäin harvinaisena pesivä etelänsuosirri on suosirrin alalaji. Maamme pesimäkanta on nykyään vain noin parikymmentä paria. Perämeren seudulla yritetään tätä alalajia suojella erikoisin keinoin. Osa munista kerätään ja keinohaudotaan. Poikaset kasvatetaan tarhaoloissa ja vapautetaan rantaniitylle lentokykyisinä. Luontoretkellä Yliopiston opettaja Veli-Matti Pakanen kertoo etelänsuosirrien elämästä. Biologian opiskelijat Milka Kurkela ja Elina Pallaspuro esittelevät Lumijoella Juha Laaksoselle runsaan viikon ikäisiä etelänsuosirrin poikasia.
Jun 14
13 min
Aamu Siikalahden kosteikolla
Koe ja kuule kotimaan luonto Juha Laaksosen luotsaamalla luontoretkellä vieraillaan Parikkalassa Siikalahden kosteikolla. Tuo legendaarinen kosteikko oli aikoinaan monen lintuharrastajan pakollinen pyhiinvaelluskohde. Sinne suunnattiin pidemmältäkin matkalta kuuntelemaan yölaulajien konsertteja: kaulushaikaroita, luhtakanoja, erilaisia kerttusia, luhtahuitteja ja kuhankeittäjiä. Onko Siikalahti vielä lintukeidas? Oppaana Siikalahdella on biologi Hanna Aalto.
Jun 7
12 min
Karhunpennut pellolla
Koe ja kuule kotimaan luonto Huhut kertovat, että toukokuussa Lieksan parhailla peltolakeuksilla on mahdollista nähdä iltahämärissä karhuja aterioimassa. Tuore ruoho ja voikukat kuulemma kelpaavat niille hyvin. Luontoretkellä Riku Lumiaro ja Juha Laaksonen lähtevät tarkastamaan pitävätkö huhut paikkansa.
May 31
13 min
Majava - rantametsien ahkera metsuri
Koe ja kuule kotimaan luonto Suosta löydettyjen puiden perusteella on pystytty ajoittamaan, että majavat asuttivat Suomen pian Jääkauden jälkeen. Myöhemmin majava oli hirvieläinten ja hylkeiden ohella metsästäjien tärkeimpiä saaliseläimiä. Majavaturkikset olivat kestäviä ja arvokkaita, hajurauhasten eritteen eli hausteen uskottiin sisältävän mystisiä parannusaineita ja majavien lihaa tietenkin myös syötiin. 1800-luvulla majavia metsästettiin niin paljon, että se hävisi Suomesta. Istutusten seurauksena Suomessa esiintyy nykyään kaksi hyvin samannäköistä majavalajia: euroopanmajava ja amerikanmajava. Luontoretkellä Juhat, Blomberg ja Laaksonen, vierailevat majavien työmaalla Saimaan Haukivedellä.
May 24
13 min
Suokukkokoiraiden erikoiset höyhenpuvut
Koe ja kuule kotimaan luonto Niitä on tummia, vaaleita, kastanjanruskeita ja mustia. Erilaisia väriyhdistelmä on vaikka kuinka paljon. Melkein voisi sanoa, että jokainen suokukkokoiras on höyhenpuvultaan erilainen. Linnut ojentelevat kaulaansa, pörhistelevät röyhelöitään, uhkailevat toisiaan ja ajoittain jähmettyvät paikoilleen. Luontoretkellä Jari Peltomäki ja Juha Laaksonen seuraavat Liminganlahdella suokukkojen keväisiä turnajaisia.
May 17
13 min
Metsäjäniksiä Rovaniemellä
Koe ja kuule kotimaan luonto Etelä-Suomessa rusakko on kaupunkipuistoissa yleinen laji, mutta huhut kertovat, että Rovaniemen korkeudella vastaavasti metsäjäniksiä kirmailee kerrostalojen pihamailla siellä täällä. Ja niitä on kuulemma paljon. Helatorstain luontoretkellä Iida ja Juha Laaksonen lähtevät tarkistamaan millainen metsäjänistilanne on Viirinkankaan alueella.
May 14
13 min
Se on saimaannorppa!
Koe ja kuule kotimaan luonto Yksi vuoden 2025 sykähdyttävimmistä luontoyllätyksistä oli, kun saimaannorppa sai oman lajistatuksen. Aiemmin sitä pidettiin alalajina. Saimaannorppa on nyt siis Suomen ainoa endeeminen eli kotoperäinen nisäkäslaji. Millaisesta kaverista oikein on kyse? Luontoretkellä Juha Blomberg vie Juha Laaksosen norppavesille Saimaan Haukivedelle.
May 10
13 min
Luontokuvaaja Lisse Tarnanen kannustaa arvostamaan luontoa
Koe ja kuule kotimaan luonto Luontokuvaus on nykyään suosittu harrastus. Sitä harrastavat nuoret ja vanhat, miehet ja naiset. Juha Laaksosen luotsaamalla luontoretkellä Lisse Tarnanen kertoo, miksi hän on kiinnostunut luontovalokuvauksesta ja miten hän etsii kuvattavia kohteita. Onko tärkeää pitää yhteyttä muihin kuvaajiin vai onko parempi kulkea omia polkuja?
May 3
13 min
Load more