
"Esineiden taru ei pääty museokokoelmiin." Kun arkeologi löytää maasta esineen, mitä sille tapahtuu? Entä miten löytöä tutkitaan? Tutkija Ilari Aalto valaisee asiaa Aboa Vetus & Ars Nova -museon arkeologisten kokoelmien keskellä.
Dec 14, 2018
37 min

Nurkkapöydässä tutkitaan tällä kertaa "irstasta ja pahantapaista elämää". 1800-luku muistetaan usein siveellisistä normeistaan, mutta miten seksityöläisiin suhtauduttiin vuosisadan alussa? Ikiaikaisina pidettyjä käsityksiä seksistä ja seksuaalisuudesta romuttaa Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen, jonka tuore teos avaa niin nais-, kaupunki- kuin perhehistoriaa.
Nov 16, 2018
39 min

"Mikä oikeus historiantutkijalla on tonkia toisen ihmisen elämää? Hänhän ei ole enää paikalla puolustautumassa?" Tästä ja elämäkertojen muusta laadinnasta puhuu monen vuoden kokemuksella vieraamme Maarit Leskelä-Kärki.
Jun 15, 2018
36 min

Nurkkapöydässä ihmetellään taas, miten menneisyyttä esitetään historiantutkimuksen ulkopuolella. Aiheena kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Niemi, jonka sivuilla Juha Hurme kertoo Suomen historian alkuräjähdyksestä Suomen sotaan.
Apr 14, 2018
34 min

Uusi Viron historia esittelee eteläisestä naapuristamme kaiken jääkaudesta digiloikkaan. Informatiivinen lukupaketti tarjoaa näkökulmia koko Itämeren alueen ja myös Suomen historiaan. Keskustelussa esiintyvät niin alueen monet valtaukset, niiden väliset vuorovaikutukset sekä virolaisuuden luonne itäisen ja läntisen kulttuuripiirin jaloissa.
May 5, 2017
25 min

"Julkisen paikan käsitteen ilmeneminen liittyy nimenomaan vallankäyttöön." Katuvalot, katukivetys ja uudenlaiset vapaa-ajan viettopaikat ilmestyvät Suomeen Ruotsin vallan ajan lopulla. Millaisia käsityksiä sopivasta kaupunkielämästä nämä uudet palvelut ilmensivät? Vieraana historiantutkija ja arkkitehti Panu Savolainen, joka myös avaa historiantutkimuksen sovellettavuutta monitieteisestä näkökulmasta.
Apr 14, 2017
42 min

Kaikki tiet vievät Roomaan - myös kaksituhatta vuotta sitten. Ari Saastamoisen teos maalaa elävän kuvan antiikin Roomasta, joka paljastuu suurten vastakohtien valtakunnaksi. Puhetta suuria merialuksia upottavista merirosvoista, kestävää arkkitehtuuria rakentavista orjista ja sänkyyn virtsaavista turisteista.
Mar 24, 2017
27 min

"Mehän ollaan saatu saunakin muualta." Suomi syntyi poliittisesti itsenäisyysjulistuksella, mutta entä kulttuurisena yksikkönä? Ulkomaiset vaikutteet, sukupolvien kapinaliikkeet ja alueelliset ryhmät ovat repineet maata eri suuntiin. Itsenäisen Suomen tarinaa sisällissodasta nykypäivään jäljittävät kulttuurihistorian professorit Marjo Kaartinen ja Hannu Salmi.
Mar 3, 2017
46 min

Sisäministeri Heikki Ritavuori ammuttiin kotiovensa edustalla Töölössä 95 vuotta sitten. Mitkä tekijät johtivat murhaan, ketä siitä voidaan pitää syyllisinä, ja millainen paikka Suomi oli ministerimurhan sattuessa? Reportaasijakson asiantuntijavieraana professori Vesa Vares.
Feb 10, 2017
37 min

Miten suomalaiset ja saksalaiset oikeuttivat sotataivaltaan toisessa maailmansodassa valokuvien avulla? Valokuvapropagandaan perehtynyt Olli Kleemola kertoo valokuvien voimasta.
Nov 18, 2016
37 min
Load more
