
Rosanna on käynyt hedelmällisyystestissä, mitä tulokset kertovat? Raskauden myötä on edessä myös synnytys ja Piritalla on paljon kerrottavaa aiheesta. Kuten hän toteaa: "hyvään lopputulokseen on monta tietä".
Apr 26, 2022
1 hr 1 min

Endometrioosi on gynekologinen vaiva, joka vaivaa monia menstruoivia ihmisiä. Arvioiden mukaan jopa 200 000 suomalaista sairastaa tätä ajoittain hyvinkin kivuliasta sairautta. Pirittan ja Rosannan kanssa aiheesta on keskustelemassa Jasmiina, joka tuntee endometrioosin läpikotaisin. Miksi sairaus on niin alidiagnosoitu ja millaisia tunteita se herättää?
Apr 19, 2022
1 hr 13 min

Ikäkriisiä pukkaa ennemmin tai myöhemmin, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Kärsivätkö Piritta ja Rosanna Ikäkriisistä? Missä vaiheessa ikä alkaa vaikuttamaan hedelmällisyyteen ja miten tämä kannattaa ottaa huomioon? Minkä ikäisenä nainen kokee olevansa kauneimmillaan?
Apr 12, 2022
46 min

Syitä harrastaa seksiä on yhtä monta kuin seksin harrastajaa. Rosanna ja Piritta puhuvat tällä viikolla seksistä ja nautinnosta. Mikä kaikki lasketaan seksiksi? Kuinka paljon suomalaiset harrastavat seksiä? Millainen muutos seksin harrastamisen määrässä on tapahtunut?
Siivousintoilijana tunnettu Rosanna paljastaa jotain yllättävää itsestään.
Apr 5, 2022
1 hr 4 min

Tällä viikolla Rosanna ja Piritta vastaavat kuulijoiden lähettämiin kysymyksiin, joita on laidasta laitaan. Milloin synnytyksen jälkeen voi taas harrastaa seksiä? Mitkä ovat Pirittan ja Rosannan kolme parhainta ominaisuutta? Entä mikä on parasta naiseudessa? Kaksikko vastaa näihin ja moniin muihin kysymyksiin tässä jaksossa.
Mar 29, 2022
52 min

Rosanna ja Piritta käyvät läpi pimpille tyypillisiä toimintoja, tuoksuja ja vaivoja. Millaisilla tavoilla esimerkiksi hiivatulehdusta voidaan ennaltaehkäistä? Millä tavoin kuukautiskierto vaikuttaa pimpin tuottamiin eritteisiin?
Mar 22, 2022
46 min

Ehkäisy on historiallisesti merkittävä keksintö naisille. Se on mahdollistanut naisille niin opiskelun kuin työelämään osallistumisen.Rosanna ja Piritta jakavat kokemuksiaan erilaisista ehkäisymenetelmistä. Mikä on toiminut ja mikä ei. Myös ehkäisyyn liittyvät myytit saavat jaksossa kyytiä.
Mar 15, 2022
46 min

GRL GANG X Pimppi PT on täällä! Tällä kaudella Rosanna Kulju saa aisaparikseen pimppi-pt:nä vaikuttavan Piritta Hagmanin. Luvassa on tuotantokauden täydeltä asiaa pimpillisille ja aiheesta kiinnostuneille.
Ensimmäisessä jaksossa Rosanna ja Piritta keskustelevat kuukautisista, kuukautissuojista ja kuukautisiin liittyvästä häpeästä. Kuukautiset ovat useimmille pimpillisille tuttu vieras, joka vierailee noin kerran kuukaudessa. Millaisia muutoksia kehossa kierron eri vaiheissa tapahtuu?
Mar 8, 2022
56 min

Tässä GRL GANG -podcastin viidennen kauden viimeisessä jaksossa Rosannan vieraana on ex-huippunyrkkeilijä Elina Gustafsson, ja aiheena onkin sopivasti rohkeus. Miten Elina on uskaltanut olla oma itsensä elämänsä läpi, ja miksi hän yhtäkkiä kasvoi ulos lajistaan? Todella inspiroiva ja mukaansa tempaiseva jakso, joka rohkaisee myös sinua olemaan oma itsesi kaikkine virheineen.
Jul 19, 2021
44 min

Tässä GRL GANG -jaksossa Rosanna reflektoi maanantain aihetta ja sitä, miten tärkeää Pirittan jakama tieto on. Meidän pitäisi kaikkien olla enemmän kaveri itsensä kanssa, myös sen oman pimpin kanssa.
Jul 17, 2021
9 min
Load more
