Brysselin kone
Brysselin kone
Yle Areena
Miksi EU-maista Puolan ja Unkarin tekemiin loukkauksiin oikeusvaltioperiaatetta vastaan suhtaudutaan ankarimmin, Allan Rosas?
54 minutes Posted Dec 2, 2020 at 7:00 am.
0:00
54:46
Download MP3
Show notes
Voisiko koko oikeusvaltioperiaateen noudattamisen valvonnan EU:ssa hoitaa vain Euroopan unionin tuomioistuimen kautta riittävän isojen sakkojen maksatusten uhalla, jos maat ei muuten suostu noudattamaan oikeuvaltioperiaateetta? Nythän Unkari ja Puola ovat tähän asti estäneet EU:n 7 vuotisen budjetin ja 750 miljardin euron elpymispaketin etenemisen, koska ne vastustavat kokonaisuuteen kuuluvaa uutta järjestelmää jossa oikeusvaltiorikkomukset vähentävät niitä rahoja, joita maa EU:lta saa.
Ja mikä on Suomen tilanne sen suhteen, onko rikosten uhrien kannalta oikein, että meillä rikoksista tuomitaan lievempiä rangaistuksia kuin monissa muissa EU-maissa
Ja olemmeko EU:n koronaelvytyspaketin myötä siirtyneet EU:ssa sääntöjen noudattamisesta sääntöjen tulkintojen tielle.
Haastateltavana on Euroopan unionin tuomioistuimen entinen pitkäaikainen suomalaisjäsen Allan Rosas ja toimittajana on Maija Elonheimo.
Ohjelmasta voi keskustella Twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone